Seitsemän kuolemansyntiä

Tänään minulta kysyttiin, miksi huoraan. Miksi viehättävä, kaunis tyttö huoraa vaikka pystyisi paljon parempaan. Minulta kysyttiin millainen on moraalini, miten voin olla tuntematta häpeää.

Ahh.. Huoran häpeämättömyys, se onkin aarioiden arvoinen dilemma, vai kuinka?

Moraalintajuni on varmasti kehittyneempi kuin monen kanssakulkijan.
En nosta sormeanikaan ketään vastaan. En raiskaa lapsia, en tapa mummoja. En potki ihmisiä, en harrasta joutohetkinäni sisäelinkauppaa, enkä ole patologinen valehtelija.
En roskaa, en riko lakia.
Olen äärimmäisen huono valehtelemaan, jonka takia en valehtele. En ole koskaan kieroillut ketään vastaan, en ole puukottanut selkään, en ole levittänyt perättömiä juoruja kenestäkään.
En ole koskaan kadehtinut ketään, enkä ole himoinnut kenenkään omaisuutta. En varasta.

Olen puolustanut heikompiani ja menettänyt ystäviäkin tämän luonteenpiirteen takia. Annan helposti rahaa lainaan, sekä autan joskus jopa oman itsenikin kustannuksella.

Näitä ei tiennyt ihminen joka tuomitsi minut huoraamisesta. Hän näki minut yksiulotteisen selkeästi Maria Magdaleenana ja heitti ensimmäisen kiven.
Hetkisen aikaa väiteltyäni hänen kanssaan huoraamisesta, rahan ja ajankäytöstä, motiiveista ja seuraamuksista, huomasin sen turhaksi.

Turhiin asioihin ei kannata haaskata aikaa.
Elämäni aikana olen huomannut, ettei kannata hakata päätä kiveen, jos asiaan voi löytyä jokin muu ratkaisu. Jos ratkaisua ei löydy, pään hakkaaminen kiveen voi käydä kivuliaaksi.
Johtopäätös: Älä hakkaa päätä kiveen.

Olen kertonut syyn miksi aloitin huoraamisen.
Ihmisenä jolla ei ole ketään, ei perhettä eikä seurustelukumppania, on tukiverkostona valtion tai kirkon apu.
Löyhä apu se oli.
Herra omistansa huolta pitää, oli seurakunnan siunaus. Anteeksi Herra ja pastori seurakunnan, mutta minun uskoni ei siihen riittänyt.

Syy, miksi jatkan huoraamista on miltei aiheeseen sivuavaa.
Haluan maksaa vuokrani, sähkölaskuni, nettilaskuni, hammaslääkärikuluni ja vielä päälle syödä.
Kaikki päälle on ekstraa.

Koen huoraamisen eräänlaisena kaupankäyntinä. En koe tapahtumaa erityisen miellyttävänä joskaan en kamalana ja asiakkaat jotka kysyvät puhelimessa saanko nautintoa tästä, eivät kuule tukahtunutta tirskahdusta mikä minulta aina pääsee.
Anteeksi nyt vain, mutta joskus miehillä ei ole minkäänlaista realiteetintajua.

Häpeän tunne taas on vaikeaselitteisempi. En tunne häpeää siitä, että vapaaehtoisesti suostun seksiin josta saan korvauksen. Minusta ne naiset, jotka menevät naimisiin rahan takia, tai ovat miehen kanssa siitä syystä että mies on vakavarainen, ovat kaksinaamaisempia.
Koen huoraamisen reiluna pelinä.
En minä häpeä sen takia, koska minulle todetaan että minun tulisi hävetä.
Olen aidosti hävennyt monia tekojani. Olen hävennyt silmät päästäni ja katunut, sekä oppinut virheistäni.
Ehkä siinä löytyy se ero, en kadu huoraamistani. Olen mielestäni pitänyt itsestäni huolen, pärjännyt sekä selviytynyt. Lisäksi tavalla jossa kukaan ei kärsi.

On joulurauhan aika, ehkä siksi tilitys blogiin; jouluripitys ja joulun ilosanoma.
Levittäkää jouluniloa, käyttäkää kondomia.