lauantai 11. syyskuuta 2010

Syysyö

Olen tänään siivonnut asuntoni. Olen imuroinut, luutunnut ja tiskannut.
Olen järjestänyt kirjahyllyni uudelleen ja selannut vanhoja muistiinpanoja.
Keikat eivät yhtään huvita, vaikka tiedän että pitäisi kohta alkaa hankkimaan muutama.
Olen mielessäni avannut huoraluuria ja sulkenut samantien.

Olen poltellut tupakkaa ja miettinyt miksi en olisi tulevaisuudessa suhteessa jossa saisin ylläpidon ja rahaa taskun pohjalle ihan yhdeltä mieheltä. Olen miettinyt, olisiko reilua kertoa huoranneensa vai reilumpaa olla sanomatta ja antaa menneiden olla.

Ajatus tulevasta suhteesta on aika raskas. Olen syvästi onnellinen niiden ihmisten puolesta joilla on hyvä parisuhde ja turvallinen olla rakkaan vieressä. Jollain tasolla itsekin kaipaisin sellaista.
En vain ole varma, haluanko luopua onnettoman roolistani ja ryhtyä tasapainoiseksi ja onnelliseksi ihmiseksi.

Ehkä marttyyrin rooliin onkin tuttu ja turvallinen palata. Ei tarvitse uskaltaa olla onnellinen kun tietää että on oikeutettu olemaan onneton.

En aukaise huoraluuria tänäänkään.

4 kommenttia:

  1. Heippa! Selailin mielenkiintoista blogiasi ensimmäistä mutten varmaan viimeistä kertaa. :) Kirjoituksesi ovat jollain tapaa aika synkkiä, mietin oletko oikeasti niin kovettunut maailmalta kuin tekstisi antavat ymmärtää? Tässä kirjoituksessa paljastat mielestäni selvästi enemmän itsestäsi kuin muissa. "Ei tarvitse uskaltaa olla onnellinen kun tietää että on oikeutettu olemaan onneton." Tuo ajatus tuntuu tutulta.
    Toivon sulle kaikkea hyvää ja erityisesti onnellisuutta, jään taustalle seurailemaan tekstejäsi. :)

    VastaaPoista
  2. Et ole vain pelkkä huora. Olet asiakaspalvelija, ja varmasti vielä hemmetin hyvä sellainen : D Toivotan sinulle kaikkea hyvää jatkossakin! Tsemppiä!

    VastaaPoista
  3. tunnen tosiaan empatiaa nyt. ekaks mullakin särähti korvaan se että harrastatte monet naimisissa olevienkin miesten kanssa, mutta se mitä kerroit heidän kertoneen avioliitoistaan.. ymmärränkin. ei kaikki sitten vain osaa järjestellä asioita parhaalle mallille. ei heitä pidä syyttää.

    VastaaPoista
  4. olen valmis naimisiin huoran kanssa...ainakin ansaitsen varma hyvä estoton seksi ja lopuksi,miehet täyttävät vaimonsa taskus rahalla...

    VastaaPoista